Olemme jättämässä hyvästit vuodelle 2020 ja siirtymässä uuteen vuoteen.
Isot uuden vuoden juhlat taitavat jäädä tänä vuonna juhlimatta, ainakaan isoja ilotulituksia ei ole luvassa niin kuin aikaisempina vuosina.
Lunta on tänä vuonna saatu odottaa, välillä vähäisen hetken on ollut valkoinen maa. Lumiukkoja ja lumilyhtyjä ilmestyy pihoihin vauhdilla, eipä voi tietää koska lumet sulavat pois, päivänkö vaan saavat olla? Alla oleva kuva on muuten otettu tämän vuoden toukokuussa!
Nyt kun ajattelemme vuotta 2020, nyt vielä hetken tätä vuotta, niin vuoteen liittyy paljon erilaisia asioita, niin hyviä kuin ei niin toivottuja. Päällimmäisenä tietysti korona kaikkine rajoituksineen ja pelkoineen. Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin! Perheet viettävät yhdessä aikaa enemmän, miettivät asioita joista kaikki pitävät, kuluttavat aikaa oman perheen kesken. Myös luonnossa liikkuminen on lisääntynyt selvästi, retkeilemässä käyvät myös ne jotka eivät sitä ennen ole harrastaneet. Nyt tosin on selvästi jo havaittavissa jonkinlaista väsymistä rajoitteisiin, jonkintasoista väsymistä rajoitteisiin. Toivomme rokotusten auttavan ja pääsemme normaaliin arkeen. Vai tuleeko tästä uusi normaali?
Kuvausrintamalla uusi kopterilaki tulee voimaan vuoden vaihteessa joka siis on ensi yönä, mutta tiukoille menee. Vielä ei voi rekisteröityä, tälle päivälle on luvassa linkin aukeaminen. Tulee voimaan erilaisia uusia Euroopan laajuisia sääntöjä. Erityyppisiä tenttejä, sen mukaan millaisia tavoitteita lennättämisellä on, omaksi iloksi vai työkäytössä, taajamissa vai taajaman ulkopuolella. Onneksi meille jotka ovat jo ilmoittautuneet lentotyötä tekeväksi on tentteihin vuoden siirtymäaika, lennokkikerhoille kaksi vuotta. Eiköhän tästäkin selvitä.
Nyt toivotan kaikille oikein hyvää uutta alkavaa vuotta 2021!