Kesä on jo kulkenut pitkälle! On ollut niin kesäistä, suorastaan huiman helteistä. Ja on tietysti myös niitä Suomen kesäkelejä, +13 astetta ja vettä. Mutta ei valiteta, upeaa että on tälläinen monipuolinen ja vaihteleva sää meillä täällä.
Kasvit kukkivat ja ensimmäiset muuttolinnut jo suuntaavat eteläisimmille maille.
Illat pimenevät ja mustikat kypsyvät!
Kaikkea keskikesän ja loppukesän merkkejä on ilmassa.
Tänään kuvausreissulla kävin myös pikaisen lenkin luontokkohteessa ja olihan se mukavaa syödä välipalaksi tuoreista mustikoita ja hilloja pikkujärven rannalla!
Myös yksi iso asia on viimein päässyt eteenpäin! Toinen kirja on painossa.
Jukka Saarisen kanssa teimme Ilo, valo ja voima kirjan joitakin vuosia sitten.
Nyt kirja on jo loppuunmyyty ja uutta on tehty jonkin aikaa.
Eilen 19.7.22 kirja sitten siirtyi painoon! Pian saamme käsiimme siis uuden runovalokuva kirjan
TULI VESI MAA ILMA. Jukan tunnetusti sopivia ja mieleen meneviä runoja yhdistettynä valokuviini. Huittisten Säästöpankki säätiö ystävällisesti myös tuki apurahalla tätä hanketta, kiitokset siitä!
Kaikkien juhlien ja tilaisuuksien kuvaaminen jatkuu kiireisenä,upeaa kun saammme jälleen olla
yhdessä tuttujen kanssa.
Oikein hyvää loppukesää!